Harava - Koirapuisto
Harava - Koirapuisto
Paikanna
Ajax loader
Karttatasoja ladataan
1/4 Johdanto
    Koirapuiston rakentamisesta Jämsän alueelle on tehty vuosien saatossa useita aloitteita, mutta puisto on tähän asti jäänyt rakentamatta määrärahojen puutteen vuoksi. Elinvoimalautakunta on 27.8.2021 pidetyssä kokouksessa käsitellyt investointiohjelman johon sisältyi esitys määrärahasta koirapuiston rakentamiseksi vuonna 2022.



    Koirapuiston lopullista sijaintia ei ole vielä päätetty. Nyt järjestettävään kyselyyn vastaamalla pääset kertomaan mielipiteesi koirapuiston sijainnista. Jämsän kaupunki on kartoittanut kolme mahdollista sijaintia koirapuistolle. Voit äänestää niistä suosikkiasi tai merkitä karttaan oman ehdotuksesi koirapuiston paikaksi. Lisäksi voit jättää avoimeen viestikenttään perustelusi. 



    Lisätietoja antaa:



    kaupunginpuutarhuri Mia Järvinen, mia.jarvinen@jamsa.fi, p. 040 484 9323



     
    2/4 Vaihtoehtojen esittely

      Oheisessa kartassa on esitetty kaupungin toimesta kartoitetut kolme vaihtoehtoista sijoituspaikkaa koirapuistolle.



      Vaihtoehto 1. sijaitsee valtatien 9 ja Kauhkialantien risteysalueella, huoltoaseman ja valtatien välisellä alueella.



      Vaihtoehto 2. sijaitsee Kuusikontien eteläpuolella valtatien 9 ja Palomäentien risteysalueella.



      Vaihtoehto 3. sijaitsee Jämsänkoskella Myllymäen teollisuusalueen pohjoispuolella Koskenväylän itäpuolella.





       
      attachment image
      3/4 Äänestä suosikkiasi

        attachment image

        Valitse tällä sivulla olevasta kolmesta vaihtoehdosta mielestäsi parhaiten koirapuistolle soveltuvin paikka.